Kymmenen levyä

Bongasin Sunnuntaimusiikkia & perjantailevyjä -blogista meemin, jossa kuuluu luetella kymmenen levyä, joilla on ollut merkitystä elämän aikana. Meemi kuulosti niin tutulta, että luulin jo tehneeni sen, kunnes lähempi tarkastelu paljasti aikaisemman meemin koskeneen kirjoja.

1. Yksi levy, joka muutti elämääsi
Sen täytyy oilla Dingon Kerjäläisten valtakunta. Ensimmäinen, joka teki todella suuren vaikutuksen pienen ihmisen elämään ja kaikkiin myöhempiin vaiheisiin.

2. Yksi levy, jonka olet kuunnellut useammin kuin kerran
Pääsääntöisesti olen kuunnellut kaikkia levyjäni useammin kuin kerran.

3. Yksi levy, jonka tahtoisit mukaasi autiolle saarelle
Jeff Buckleyn Grace.

4. Yksi levy, joka teki sinusta hupakon
Minusta ei kyllä saa hupakkoa tekemälläkään, mutta sanotaan nyt sitten vaikka että Madonnan Like a Virgin.

5. Yksi levy, joka sai sinut melkein sekoamaan
Kentin Isola on saanut aikaan monia muitakin tunteita.

6. Yksi levy, joka sai sinut puhkeamaan kyyneliin
Sama bändi, levynä Hagnesta Hill. Moni muukin on kyllä itkettänyt.

7. Yksi levy, jonka toivoisit tulleen tallennetuksi
Toivoisin, että Kalle Ahola saisi soolona aikaiseksi edes yhden hyvän levyn.

8. Yksi levy, josta toivot, ettei sitä olisi koskaan levytetty
Kristian Meurman olisi voinut tehdä esikoisenaan jotain muuta kuin levyttää tunkkaisia iskelmiä. Miehellä kun kumminkin on ääntä.

9. Yksi levy, jota kuuntelet paraikaa
Martha Wainwrightin I know you’re married but I’ve got feelings too.

10. Yksi levy, jonka olet aikonut kuunnella
Jahka Morrissey saa taas syssymmällä jotain uutta aikaiseksi, on se kyllä ihan pakko kuunnella.


Jätä kommentti




Supergrass @NosturiThe Hel-Gators @Liberte22-Pistepirkko @IlosaarirockSweatmaster @TavastiaThe Disciplines @Finnair StadiumR.E.M. @Finnair StadiumR.E.M.The DisciplinesHercules  and Love Affair @Tavastia