Michael Jackson on kuollut. Vaikka popin kuninkaan terveydestä ja edesottamuksista on totuttu kuulemaan enemmän tai vähemmän kummallisia tarinoita, uutinen yllätti silti. Vaikka en ole koskaan ollut Michael Jacksonin fani millään mittapuulla, olen silti järkyttynyt.
Ensimmäinen muistikuvani Michael Jacksonista on Thriller-video, joka oli silloin kaikien aikojen kallein, ja jonka ohjasi itse Steven Spielberg. Suomen televisiossa sen ensiesitys oli hyvin myöhään, koska videon katsottiin olevan pelottava ja lapsille sopimaton. Sain sen kuitenkin vanhempieni seurassa katsoa, ja totta, pelottavahan se oli, pelotti vielä vanhempanakin. Thriller on myös ainoa Jackson-levy, joka hyllystäni löytyy, vinyylinä tietenkin.
Vaikka tänään onkin perjantai ja 13. päivä, niin se ei estä Ilosaarirockia riemastuttamasta festarikansaa julkistamalla paitsi ensi kesän festivaalin ilmeen, myös koko joukon sen esiintyjiä, niin kuin joka vuosi Sulon päivänä on ollut tapana tehdä.
Tänäkin kesänä perinteinen linja näyttää jatkuvan, kun kattauksesta löytyy joukko outoja ulkomaisia nimiä ja nippu kovia kotimaisia, niin kuin nyt vaikka PMMP, Kotiteollisuus ja Scandinavian Music Group. Olikohan niin, että kaikilta näiltä on tulossa vielä levykin ennen kesää, enpäs mene nyt ihan varmaksi sanomaan.
Mukavin uutinen taitaa kuitenkin vielä näin helmikuussa olla Ilosaarirockin verkkokaupan avaaminen, jonne voi mennä ostamaan rockriepuja ja myöhemmin keväällä myös festarilippuja jo ennen itse festivaalin alkua. Kiva kiva!
Vuosi vaihtui kuin huomaamatta, ja samalla käynnistyi uusi musiikillinen vuosi. Vuodelta 2009 on lupa odottaa monenlaista herkkua, kun esimerkiksi popin papitar Madonna saadaan vihdoinkin Suomeen, ja herra Morrisseykin piipahtaa täällä kesäkuussa. Ai niin, ja tuleehan Suomeen myös Bruce Springsteen, mutta pääseekö sitä kukaan katsomaan, se on ihan Lippupisteestä kiinni.
Levyrintamalla vuosi sen sijaan on käynnistynyt nihkeänlaisesti. Vaikka uusia levyjä on tullut niin Franz Ferdinandilta, Tuomolta, A Campilta kuin Antony & The Johnsonsiltakin, ei mikään niistä ole saanut hihkumaan riemusta ja hyppimään tasajalkaa. Okei, tunnustan vihellelleeni Franz Ferdinandin Ulyssestä useamminkin kuin kerran, mutta onko se uusi Take Me Out - no eipä ole. Siksi helmikuussa julkaistavan Kauko Röyhkän ja Rättö & Lehtisalon yhteisteoksen olisikin parasta olla todella hyvä, eihän tätä talvea muuten kestä.
Niinhän siinä sitten kävi, että “mummojen suosikki” Koop Arponen meni ja voitti Idols-skabat, ja singahti vielä listaykköseksikin hajuttomalla Insomnia-voittosinglellä. Mutta onneksi maailmassa on sentään vielä oikeutta jäljellä: Pete Parkkonen on tänään sopinut levytyssopimuksen. Kuullaankohan tulevalla levyllä Danko Jones -cover(eita)?
(Ei muuten olisi yhtään haitannut, jos Idols-finalistien verkkosivuja olisi edes hiukan stailattu erityylisiksi. Nyt nämä ovat samasta muotista kaikki. Tai kenties samalla formaatilla onkin jokin suurempi filosofinen merkitys, mene tiedä.)
Liekö vajavaisuuttani vai jotain muuta, mutta en ole aiemmin pystynyt liittämään Anssi Kelaa ja sanaa hauska toisiinsa. Kitarasota Jarmo Nikun kanssa näyttää Kelan vähemmän vakavaa puolta.
Joihinkin levyihin, biiseihin ja jopa artisteihin liittyy tiukasti tiettyjä aikakausia ja tapahtumia, paikkoja ja ihmisiä niin, että on helppoa palata menneisyyteen suurinpiirtein sillä sekunnilla, kun alkutahdit kajahtavat. Pari päivää sitten palasin yli viidentoista vuoden taakse aikaan, kun tapasin viikonloppuisin istua yöjunassa matkalla Turusta Joensuuhun, korvillani rahisevat korvalappustereot (ei siihen aikaan ollut vielä mitään mp3-soittimia keksittykään), joissa Michael Stipe lauloi kaihoisasti Fuck me kitten. Levy oli tietenkin R.E.M.:in Automatic for the People, joka pelasti yhden synkän ja raskaan talven.
Siitä saakka kun muutama viikko takaperin sain kutsun Spotify-musiikkipalveluun, on arki ollut silkkaa nostalgiatrippiä. Spotifystä löytyy kaikki musiikki mitä olen ikinä osanut kaivata, paitsi aidon U2:n versio kappaleesta With Or Without You tai Metallican biisejä, mutta ne karvaturrit nyt ovatkin kaikkea musiikin nettilevitystä vastaan. Olen ilahduttanut itseäni päivittäin kuuntelemalla kaikkea sitä, mitä kultaisella kahdeksankymmentäluvulla tuli ovista ja ikkunoista, siis sitä aitoa oikeaa poppia á la Duran Duran; 90-luvun grungea, Madonnan koko tuotannon, parisataa biisiä Kauko Röyhkää, uusimmat hittilevyt, niin kuin The Killersien Day & Age, James Bondin tunnusmelodioita, joululauluja, ja kaikkea muuta mitä ikinä on mieleeni juolahtanut - niin kuin vaikka R.E.M.:iä.
Ja se on ollut ihanaa.
Last.fm on tähän saakka vastannut mainiosti musiikillisiin tarpeisiini, mutta Spotify on ihan omassa luokassaan. Se on itse asiassa ensimmäinen musiikkipalvelu, josta voisin kuvitella maksavani. Siellä on kaikki, mitä musiikkia harrastava ihminen voi ikinä tarvita, ja se on aina siellä, mihin olet läppärisi kanssa kulloinkin laskeutunut. Menneisyys ei ole koskaan ollut yhtä lähellä, eikä tuleva.
“Jostain syystä ahdistuneena tekee mieli kuunnella ahdistunutta musiikkia”, hän sanoi, “eikä se todellakaan paranna oloa, vaan vain pahentaa sitä. Silloinhan pitäisi kuunnella jotain iloista ja mieltä kohottavaa!”
“Ai jaa, minulla homma kyllä toimii päinvastoin: angstisena pitää nimenomaan kuunnella angstimusaa ja kanavoida tunteet siihen - se helpottaa. Sydänsuruissa on saatava räytyä vaikkapa Kentin tahtiin, ja toisaalta mikään ei piristä kevätpäivää paremmin kuin Lemonatorin Superb.”
Nuorten kriisipisteen järjestämästä Kuuleeko kukaan? -konsertista tuli yhtäkkiä järkyttävän ajankohtainen. Tänä iltana Gloriassa lavalle nousevat mm. Jonna Tervomaa, Olavi Uusivirta, Paula Vesala, Mira Luoti, Anssi Kela, Jenni Vartiainen, Maarit Hurmerinta, Eero Raittinen, Johanna Iivanainen ja Tuure Kilpeläinen.
“Tapahtuman tavoitteena on alentaa huonosti voivien nuorten kynnystä avun hakemiseen ja viedä sekä nuorille että heidän vanhemmilleen positiivista viestiä: vaikeuksista on mahdollista selvitä. Avainsanoja ovat kohtaaminen, läsnäolo ja yhteinen vastuu.”
Tapahtuma paitsi radioidaan YleX:llä klo 19 alkaen, myös näytetään suorana TV1:ssä. Ajattelin olla television ääressä silloin.
Paljon on ehtinyt tapahtua sitten viimeisen blogimerkinnän. Marjut kirjoittikin jo PMMP:stä, tätä seuraava Tavastian keikka taisi olla Hercules and Love Affair. Hieman hämmentävää musiikkia, ei oikein osaa sanoa muuta kuin että ei ollut minun makuuni. Joitakin kuvia löytyy Flickristä. Bändi soitti ekat 45 minuuttia yhteen putkeen. Kun ei ollut taukoja, oli varsin hankala lopettaa kuvaaminen kolmen biisin jälkeen.
Kauko Röyhkä konsertoi Helsingin JuhlaviikoillaMikkelin Kaupunginorkesterin kanssa Huvila-teltassa (kuvia). Ensimmäinen puoliaika, josta olin nautiskelemassa, Kauko tulkitsi tuon kyseisen jousiorkesterin kanssa. Toisella puoliajalla keikka jatkui Riku Mattilan ja bändin kanssa. Sessio oli nautittava.
Zaia-nimellä julkaistu Röyhkän Mikkelin Kaupunginorkesterin kanssa tekemä levy on soinnut taajaan iPodissani. Suurin osa biiseistä saa uutta syvyyttä Vellu Halkosalmen sovittamina, mutta esim. Etsijät ei ole biisini kovinkaan kummoinen eikä se saa uutta pontta orkesterisovituksenakaan. Kokonaisuutena kuitenkin ysin arvoinen suoritus.
Eilen R.E.M. soitti Finnair Stadiumilla lämppäreinään The Disciplines ja The Editors. Vaikka vettä satoi ja sää oli kylmää, keikka oli nautittava. Erityisesti pidin The Editorsista.
